YouTuben painotus mediamixissä on keskimäärin alipainossa
Väite: YouTuben painotus mediamixissä on keskimäärin alipainossa. Miksi?

Väite: YouTuben painotus mediamixissä on keskimäärin alipainossa.
Miksi?
Kun YouTubea ostetaan ja käsitellään kuin lineaarista mediaa, osa sen potentiaalista jää hyödyntämättä. Siinä missä nopeissa kanavissa yleisön altistus kaupalliselle sisällölle kestää 1–30 sekuntia, YouTubessa se voi olla oikein tehtynä 15 minuuttia.
Natiivi kaupallinen presenssi ja sen myötä erittäin korkea tuloksellisuus vaatii enemmän MrBeastin eli mediaimperiumin omistajan kuin median ostajan logiikkaa:
Siinä missä mainosplacementin ostamiselle on olemassa katto, esimerkiksi 30 sekunnin spotti jonka jälkeen yleisö siirtyy eteenpäin, natiivilla YouTube-sisällöllä ei ole samanlaista rajaa. Jos sisältö on kiinnostavaa, yleisö katsoo sitä vapaaehtoisesti vartin, puoli tuntia tai jopa tunnin.
Tämä tarkoittaa, että brändin ja yleisön välinen altistus voi kasvaa eksponentiaalisesti ilman, että mediaraha kasvaa samassa suhteessa. Tuotto on siis asymmetrinen: kustannus pysyy rajallisena, mutta vaikutus voi olla moninkertainen.
- YouTube tavoittaa lähes kaikki suomalaiset netinkäyttäjät – alustaa käyttää yli 4,4 miljoonaa suomalaista.
- Arviolta yli 80 % suomalaisista katsoo videoita YouTubessa viikoittain.
- Se tarjoaa laajan yleisön, tarkan kohdentamisen omaa tai Googlen dataa hyödyntäen.


👇